MENU

Uratarinat

Palveluohjaaja Ari Murto

20 vuotta taksia työkseen ajanut Ari Murto vaihtoi palveluammatista toiseen ja opiskeli oppisopimuksella kiinteistöpalvelualalle. Nyt hän ohjaa työssään Palmiassa muita kiinteistönhoitajaksi opiskelevia ja uskoo, että työssäoppiminen on paras tapa tulla alalle.

“Oli sattuman kauppaa, että päädyin juuri kiinteistöpalvelualalle", entinen taksiautoilija ja nykyisin Palmian Lahden toimipisteessä palveluohjaajana työskentelevä Ari Murto muistelee. 

Alanvaihto tuli Arille ajankohtaiseksi kymmenisen vuotta sitten. Siihen saakka hänen ajamassaan taksissa olivat matkanneet maaseudun koululaiset ja kauppakyytiläiset 20 vuoden ajan. 

Sitten koulukyydit lopetettiin, ja oli etsittävä uusi työ. Arin ystävä sattui työskentelemään kiinteistöpalveluiden parissa ja vinkkasi alasta. 

“Aloin opiskella kiinteistönhoitajaksi oppisopimuskoulutuksella. Täytyy sanoa, että hetkeäkään en ole alanvaihtoa katunut", Ari kertoo tyytyväisenä. 

Oppisopimuksen kautta alan konkariksi 

Vajaassa kymmenessä vuodessa Ari on edennyt kiinteistönhoitajasta palveluohjaajaksi ja tulokkaasta alan konkariksi. 

Nyt hän johtaa “ihan huipuksi" kuvailemaansa tiimiä, jossa työskentelevät sulassa sovussa muun muassa entinen rakennustyöntekijä, 20 vuotta metallialalla työskennellyt alanvaihtaja sekä vasta ensimmäiseen ammattiinsa kiinteistönhoitajana kouluttautuva nuori. 

Ari ohjaa työssään myös opiskelijoita, jotka suorittavat Palmiassa kiinteistönhoitajan ammattitutkintoa oppisopimuksella. 

“Olen sitä mieltä, että työssä oppiminen on paras tapa tulla kiinteistöpalvelualalle. Tätä työtä ei opi pelkästään kirjasta lukemalla", Ari pohtii. 

“Lisäksi tutkinto on lähes välttämätön, mikäli haluaa saada alan töitä ja edetä urallaan", Ari kertoo ja selventää, että esimerkiksi kilpailutustilanteissa valtaosa asiakkaista vaatii kiinteistönhoitajilta ammattitutkinnon. 

Liikkuvuus ja monipuolisuus ovat Arin mielestä parhaita puolia kiinteistöpalvelualan työssä. Kohteet vaihtelevat kerrostaloasunnoista palvelutaloihin, ja niissä odottavat aina omanlaisensa huoltotehtävät ja asiakkaat.

Työssäoppimisesta on hyötyä niin työntekijälle itselleen kuin koko tiimille ja organisaatiollekin.  Opiskeleva työntekijä tuo uutta osaamista koko tiimin käyttöön, ja oppeja voidaan käydä läpi ja ryhtyä hyödyntämään yhdessä. 

Oppisopimuskoulutuksen käyneelle työntekijälle myös yrityksen toimintatavat ja työkaverit tulevat tutuksi jo opiskeluaikana. 

Siksi myös Palmiassa työntekijöitä halutaan rohkaista työssä oppimiseen. Viime vuonna yrityksen eri liiketoiminnoissa suoritettiin työn ohella yli 50 ammatillista tutkintoa. 

“On huippujuttu, että kouluttautumiseen kannustetaan. Jos opiskelu kiinnostaa, niin vastaus Palmian suunnasta on varmasti myöntävä", Ari kiittelee. 

Monipuolisessa työssä todellinen ammattitaito kehittyy vuosien saatossa

Ohjaajana Ari itse pyrkii siihen, että opiskelijat pääsisivät näkemään oppisopimuskoulutuksensa aikana mahdollisimman monenlaisia työkohteita ja tehtäviä, sillä laaja-alainen oppiminen on kaikkien etu.

“Lähetämme opiskelijoita vaihtelevasti eri työkavereiden kanssa eri kohteisiin. Pelkkään ruohonleikkuuseen oppisopimusaikana ei siis todellakaan joudu." 

Opittavaa kiinteistönhoitajilla riittää, sillä monipuolisissa kohteissa työtehtävät vaihtelevat ovenkahvojen ja vuotavien hanojen korjauksesta aina maalämpöpumppujen ja aurinkovoimaloiden huoltoihin. 

Vanhanajan talkkari on monien mielikuva kiinteistönhoitajan työstä, mutta tämä on kaukana siitä. 

“Teknistä osaamista tarvitaan yllättävän paljon. Työntekijän on ymmärrettävä niin sähköjen, ilmanvaihdon kuin viemäröintienkin päälle", Ari selittää. 

Hän kertookin, että itselle suurin yllätys oli alan tekninen vaativuus. 

“Vanhanajan talkkari on monien mielikuva kiinteistönhoitajan työstä, mutta tämä on kaukana siitä. Erilaisissa laitteissa riittää opittavaa jatkuvasti, ja todellinen ammattitaito kehittyy vasta vuosien kuluessa." 

Kiinteistöpalvelualalle sopii tekniikasta kiinnostunut ja palvelualtis tyyppi 

Arin mukaan kiinteistöpalvelualan työtä harkitsevalta on tärkeää löytyä kiinnostusta tekniikkaan. 

Lisäksi hän muistuttaa, että kyseessä on ennen kaikkea palveluammatti, minkä vuoksi myös vuorovaikutustaidot ja halu auttaa asiakkaita tulevat tarpeeseen. 

“Kiinteistönhoitajat ovat tekemisissä asiakkaiden kanssa joka päivä. Tiimimme onkin täynnä palveluhenkisiä ja avuliaita kavereita."

Entä miksi Ari suosittelisi kiinteistöpalvelualan työtä ja kouluttautumista nimenomaan Palmiassa? 

"Itselleni Palmia on ollut paras työpaikka, jossa olen tähän saakka ollut", Ari hehkuttaa. 

"Ilmapiiri on täällä hyvin rento, kannustava ja avoin. Jos ongelmia tulee eteen, niihin reagoidaan saman tien. Minä ja kaikki kymmenen tiimiläistäni olemme viihtyneet valtavan hyvin."

Tämä artikkeli on toteutetty yhteistyössä Duunitorin kanssa.

Kiinnostuitko urasta Palmiassa? Katso avoimet työpaikat

“Kiinteistöpalvelualalle sopii tekniikasta kiinnostunut ja palvelualtis ihminen. Itse aloin opiskella kiinteistönhoitajaksi oppisopimuskoulutuksella. Täytyy sanoa, että hetkeäkään en ole alanvaihtoa katunut."
Ari Murto, palveluohjaaja, kiinteistöpalvelut